Chopin ja Sand

Hei lukijani,
yksi itselleni merkittävistä Ranskan matkailukohteista on ollut käynti kirjalija George Sandin maatilalla Nohant-Vicissä Keski-Ranskassa, lähellä Bourges-nimistä kaupunkia. Nohant oli kirjailija George Sandin eli Aurore Dudevantin koti, nyt se on museo. Vierailin siellä pari vuotta sitten, kun olin ranskalaisen ystäväni kanssa vuokrannut lähistöllä olevalta maatilalta huoneiston viikoksi.

Ja miten tämä paikka liittyy Chopiniin? Nyt kun Chopinin (1810-1849), puolalaisen pianomusiikin mestarin, syntymästä on kulunut 200 vuotta, tunsin tarvetta liittää joitakin omia kokemuksiani tähän aiheeseen. Tosin vain turistin näkökulmasta, mutta suuresta kiinnostuksesta aiheeseen.

Chopinillä oli rakkaussuhde George Sandiin, emansipoituneeseen naiseen. Chopin asui Nohantissa yksitoista vuotta 1836-1847. Säveltäjällä oli siellä oma huone, jonka seinät oli äänieristetty. George Sand ja Frédéric Chopin olivat tavanneet Pariisissa vuonna 1836. Muita aikansa merkkihenkilöitä, jotka viipyilivät Nohantissa, olivat esimerkiksi säveltäjä Franz Liszt ja taidemaalari Eugène Delacroix. Keskellä olevan lyijykynä- ja vesiväripiirroksen on tehnyt Alfred de Musset, joka oli yksi George Sandin rakastajista. Musset ihastui George Sandin "mustansamettisiin kauniisiin silmiin".

Kotimuseon, George Sandin haudan ja puutarhan kierrettyämme istuimme museon alueella olevaan ravintolaan syömään lounasta. Ja mikä oli syödessä ja keskustellessa näkemästämme ja kuulemastamme, kun pianisti soitti Chopinin kappaleita. Museon kaupasta olisin halunnut ostaa juomalaseja, joita näin ruokasalin kattauksessa, mutta hinta oli mielestäni liian kova! Niitä valmistaa tunnettu ranskalainen lasinvalmistaja.

Olen pari kertaa kierrellyt Père Lachaisen-hautausmaalla Pariisissa. Sinne Chopininkin on haudattu monen muun kuuluisan henkilön lisäksi.

Työni merkeissä olen ollut kolme kertaa Palma De Mallorcalla ja käynyt luostarissa, mihin George Sand muutti asumaan jatkuvasti sairastelevan ja tuberkuloosista kärsivän Chopinin kanssa. Siitä ajasta, vuosina 1838-1839, kertoo George Sandin kirja A Winter in Majorca. Talvi osoittautui heille rankaksi kokemukseksi kylmyyden ja muidenkin olosuhteiden vuoksi.

uudet perunat ja vähän muitakin herkkuja

Hei,

olen aina silloin tällöin miettinyt Helsingin Sanomien tilauksen lopettamista. Se on askarruttanut, koska lapsuudenkotiinikin lehti tuli. No, tänään sain blogiini aiheen samaisesta päivälehdestä - La Bonnotte- lajikkeen perunoista. Eilisessä blogissani hehkutin Siiklin nimeen. HS:n toimittaja kirjoitti kiinnostavan artikkelin Perunoiden kunigaskunnasta (HS 27.5.2010), Ile de Noirmoutier'sta, Ranskan länsirannikon edustalla olevasta saaresta. Saari on kuuluisa La Bonnotte-perunalajikkeesta, joka kylvetään käsin ja myös nostetaan maasta käsin. Saaren maaperän hiekkaisuus ja meren tuoma suolaisuus antavat oman säväyksen herkulliselle lajikkeelle. Perunat nostetaan maasta aikaisintaan 90 päivän kuluttua kylvöstä. Sadonkorjuuseen tullaan Pariisista asti. Sama tapa on Suomessakin, sillä tännekin tullaan muualta poimimaan, ei perunoita, vaan mansikoita ja muita marjoja sekä sieniä.

Pellolta itsepoimintana ostetut perunat maksavat 3, 5 euroa kilo. Pariisin hienoilla toreilla hinta on kympin kilo. Maatalousosuuskunta päättää perunan kilohinnan. Tänä vuonna sitä voi ostaa myös Hollannista, Belgiasta ja Sveitsistä. Mutta kilpailua riittää. Pahin kilpailija on alueen toinen saari, Ile de Ré. Lomailin siellä puolitoista vuotta sitten. En käydessäni tiennyt saaren perunaviljelmistä. Sen sijaan näin pyöräretkilläni monia osteriviljelmiä.

Vappulounaalla maistoin uuusia perunoita alkupalojen kanssa. Toden totta ne eivät vastanneet sitä makunautintoa, minkä muistan lapsuudestani ja nuoruudestani. Aikahan voi tietysti kullata muistot, mutta kun isöäitini laittoi kesäaterian, kyllä se maistui. Hän kaivoi uudet perunat maasta ja keitti ne suolavedessä. Sitten hän pesi ja kuivasi salaatinlehdet ja valmisti kastikkeen kananmunan keltuaisista, joihin hän sekoitti sinappia, lisäsi viinietikkaa ja vähän sokeria. Salaatin päälle hän laittoi pieniksi paloiksi silputut valkuaiset. Perunoiden ja salaatin kanssa syötiin uutta silliä, jonka päällä oli (ruoho)sipulirenkaita. Lisäksi kurkkuviipaleita. Muistan, miten 'helskyttelin' niitä kahden lautasen välissä. Mausteena oli suolaa, sokeria ja viinietikkaa!

Milloin viimeksi olen syönyt juuri maasta nostettuja perunoita? Siitä on aikaa. Välikäsiä on useimmiten ollut. Logistista ketjua. Kun uusien perunoiden makuun pääsee, eivät ne vanhat oikein maistu, paitsi tietyissä ruoissa. Ja perunoiden kanssa uuden sadon sillifilettä tai Abbaa, joskus munavoita, jota jatkan laihalla raejuustolla. Siinä kesän herkkuja. Mutta niitä odotellessa parsaa. Se vihreä, unkarilainen on erityisesti minun makuuni. Alkukaudesta en niitä kuori. Perunankuorimaveitsi on hyvä parsan kuorintaan. Leikkaan vihreät varret parin sentin pätkiksi ja keitän niitä höyrykattilassa noin seitsemän minuuttia. Lopuksi laitan nuput höyrystymään pariksi minuutiksi. Sain tämän vinkin Sami Garamin ohjelmasta. Kastikkeen voi valita maun mukaan. Joskus olen käyttänyt vain kevytmajoneesia. Ehkä se kuulostaa köyhältä, mutta niinkin parsat ovat maistuneet.

perunaa ja kapriksia

Viime sunnuntain juhlamenu. Oli vieraita.

Alkupaloina suolakeksejä (Kantolan Valitut), joiden päälle sivelin tuliaiseksi saamaani Rochambeaun Tarama- levitettä (aux oefs de cabillaud - se on turskaa - englanniksi cod). Ja mitä juotavaksi? Tällä kertaa suoraan Pariisista Champagne Gruet. Brut (kuivaa). Kohtuullisen hintaista, nurkkakaupasta ostettua.

Sitten olin valmistanut perunasalaatin. No niin, ostin kaksi keskikokoista perunaa jokaista syöjää kohti. Pidän Siiklistä. Perunalajikkeen valinta on tärkeää, siis se, että ne eivät hajoaisi keitettäessä. Kuorin perunat ja keitin ne höyrykattilassa. Aina höyrykattiassa, jos vain mahdollista! En antanut niiden kypsyä liikaa. Siinä Alessin Mr Chin, se taimeri, auttoi. Lohkoin perunat kuumina. Lisäsin heti hyvää öljyä ja pilkoin tuoretta kevätsipulia sekaan. Laitoin lopuksi pienen lasipurkillisen kapriksia joukkoon. (Voit laittaa niitä vähemmänkin, jos ne tuntuvat esimerkiksi liian suolaisilta). Ja sitten pippuria myllystä. Lopuksi hento sekoitus kauhalla, jotta perunat eivät muussaantuisi. En laittanut suolaa, koska kaprikset ovat suolaisia. Kevätsipuli ja kaprikset antavat pikantin mauan ja piristävät ulkonäköäkin. Mitä muuta? Raikas, vihreä salaatti ja tutulta välittäjältä hankittua kylmäsavulohta ohuen ohuina siivuina. Juomana suosittelisin Sanserre- viiniä, jos sitä löydät. Aika kallista Suomessa. Olen tuonut sitä Ranskasta. Mutta, mikä tahansa hyvä valkoviini käy ja tietysti aina paljon "sivuvettä". Mövenpickin shampanjasorbettia jälkiruokana. Katso aikaisempi blogini 18. 5. Sitten kahvia avec. Ja vähän jotain makeaa.

PS. Valmistan silloin tällöin kaprisperunoita. Ne ovat hyviä kylmänäkin, mutta mielestäni parempia lämpiminä. Hyviä makunautintoja!

solkikenkiä ja pradaa Pariisista

Hei, nyt pieni välähdys Pariisin muotiin.

Yläkuvassa Roger Vivierin taiteellisen johtajan Bruno Frissonin suunnittelemat matalakorkoiset, upeat juhlakengät. Mustaa satiinia ja huikea solki. Solki, joka on koristeltu Swarovskin kristallein. Mukavat jalassa. Elegantit. Näyttävä solki kruunaa kengät. Tässä parissa korot ovat vain pari senttiä korkeat, mutta niitä löytyy "piikkareinakin".

Entäpä hame? Se on lahja tyttärelleni. Hame on muotitalo Pradan paksua, hyvin laskeutuvaa silkkiä. Vahvat laskokset. Petroolinsininen. Hienosti vuoritettu. Oi, ja hame kahisee päällä ylellisesti.

Mustat leggingsit Voguelta. Bikini control top, 50 denieriä. Ei paha!

Sitten Roger Vivierin metallisolkiset, seitsemän ja puoli senttiä korkeat kengät. Solki on RV:lle tyypillinen.

Olen perhesuhteiden kautta päässyt vähän muodin makuun. Olen siitä onnellinen. Aina se tosin on minua kiinnostanut.

valkoiset sulostuttajat

Hei lukijani,

tänään tuntuu siltä, että vieressä olevat kuvat maalta kertovat enemmän kuin sata sanaa! Yläkuvan vanha aitta on hyvässä kunnossa oleva, "lutuinen" muisto menneiltä ajoilta. Katso korjattua kattoa! Siinä on säilytetty viljaa. Joskus nukuttukin. Se johdattaa meidät maalaismaisemaan, jossa omenapuut, tuomet, tulppaanit ja narsissit kukkivat suloisesti. Tuomen oksat roikkuvat kuistilla. Taustalla männikköä ja kallioita. Sitten ikiaikainen omenapuu kukassa rinteessä, mikä viettää järveen. Keskellä hyväilevä lähikuva omenapuun oksasta. Olikohan kysymys sokerimironista, en muista? Tulppaanit ja orvokit väripilkkuina toisen omenapuun juurella. Alinna valkoinen sulostuttaja vanhassa kahvipannussa. Pannu ei eää porise Pauligin kahvia, mutta ei sitä ole kuitenkaan unohdettukaan vaan uusi käyttö astialle on keksitty.

Tässä silmäniloa meille kaikille! Hyvää toukokuuta! Hei, entä yläkuvan omenapuu puhdas- ja kirkasvetisen suuren järven rannalla? Voikos se maisema ja värit tästä parantua? Tämä kaikki on sitä luonnonrikkautta meille, mutta huomaammeko kauneuden vai turtuvatko aistimme siihen?

rentouttava kevätpäivä

No nyt on talviturkki heitetty pois. Uin ainakin kolme kertaa. Kaksi kertaa ilman saunaa. Ei mitään turhia kierroksia tosin, mutta kyllä vesi tuntui mukavalta, ainakin pinnasta. Lämmitin maalla saunan ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Pihatöitä riitti. Yritin ottaa rauhallisesti. Vein joitain kuivia oksia roskiin. Ei raatamista. Oli liian kaunista siihen. Aitan ja yläkerran tuuletusta. Ikkunat ja ovet auki. Verhot vain kepeästi hulmusivat vienossa tuulessa. Valoa ja lämpöä sylin täydeltä tupaan! Ja raikasta ilmaa! Käet kukkuivat kuin kilpaa. Västäräkki oli pihapiirissä. Istuskelin päivänvarjon alla ja nautin olostani. Se on luksusta. Olin ottanut tänään mukaan turhan vähän eväitä. Niitä kyllä kannattaa olla runsaasti mukana, sillä koskaan ei tiedä, kuinka kauan aikaa maalla menee. Tällaisella ilmalla nimittäin voi tuntea jopa flow-ilmiön - ajantaju ja paikka katoavat, kun puuhailee mieluisten asioiden kimpussa. Ripustin jo hyttysverhonkin oviaukkoon. Tosin yhtään hyttystä ei vielä ollut liikkeellä. Tasetteja ja narsisseja toin kotiin tuliaisina. Tietysti tsekkasin alppiruusujen nupputilanteen. Yhden valkoisen rhododenronin nuput olivat jo aukeamaisillaan. Pihapiirin kielot eivät olleet vielä kukassa. Rentukat, valkovuokot ja isotuomipihlaja kylläkin.

oman äänen etsiminen

Näin ruotsalaisen taiteilijan Ernst Billgrenin haastattelun vähän aikaa sitten TV:ssä. Hänen näyttelynsä Galerie Anhavassa alkoi kiinnostaa. Hämmästyin aluksi kuunnellessani haastattelua ja eilen lukiessani Kirkko & Kaupunki-lehteä (19.2.2010). Ilmaisjakelulehteen Marja Kuparinen oli koonnut artikkelin samaisesta taiteilijasta. Ensiksikin Ernst Billgren on ihmetellyt suomalaisten suosikkiteosten apeata ruskeanharmaata väriasteikkoa. Omissa tulkinnoissaan hän on sitä hieman kirkastanut. Uskalias taiteilija!
Muutama esimerkki hänen taiteestaan: Otetaanpa Pekka Halosen avannolla ja Ernst Billgrenin Kohtaaminen avannolla. Useimmat meistä varmasti muistavat Pekka Halosen työn. Mutta entäpä suomalaisen mestarin innoittama Ernst Billgrenin vastaava maalaus? Pieni pyykkärinainen maalauksen vasemmasa alakulmassa ja sitten kaksi vauhdikkaan näköistä ja jättiläismäistä kettua!

Bilgrenin uunituore kirja Mitä on taide ja sata muuta tositärkeää kysymystä on hitti kotimaassaan. Artikkelin kirjoittajan mukaan se on hersyvän hauska, naseva ja monipuolinen. Sen on suomentanut Martti Anhava. Mikä minua erityisesti kiinnostaa artikkelissa on Billgrenin halu yllyttää ihmisiä etsimään oman äänensä ja luottamaan siihen. Mutta hänen mukaansa mihinkään ei silti saa sokeasti juuttua, sillä "kun herää joka aamu 'vasta-alkajana', voi omaksua paljon uutta tietoa". Mielestäni tässä on paljon pohdittavaa. Miten voi vapauttaa itsensä ja mielensä usein näkymättömistä kahleista, mahdollisista ulkopuolisista odotuksista ja aloittaa päivänsä kun puhtaalta pöydältä, 'vasta-alkajana' ja päästää oman itsensä ja luovuutensa lentoon?

PS Muodista. Muistan, kuinka Armi Ratia ja Vuokko Nurmesniemi aikoinaan ihmettelivät ihmisten pukeutumista Esplanadilla. Tummia värejä, ruskeata, mustaa ja harmaata. Kyllä heidän kynistään värejä riitti suomalaisen katumuodin elävöittämiseen!

Oiva Toikkaa ja muutakin lasia

Kaunista iltapäivää lukijoilleni!

Olen aikaisemmin kirjoittanut kiinnostuksestani Oiva Toikan taiteeseen. Itse asiassa maaliskuun alussa. Vielä lyhyt silmäys kotoani löytyviin taiteilijan töihin. Olin ne melkein jo unohtanut. Näin käy, jos esineet ovat poissa näkyvistä. Tietysti niiden täytyykin välillä olla piilossa. Sitten ne taas jonkun ajan kuluttua tuntuvat syttyvän uuteen loistoonsa. Keittion kaapissa, ylähyllyllyillä, on ollut Oiva Toikan maljakkoa, kummankin olen saanut lahjaksi isovanhemmiltani. Nyt kuvasin ne keittiön pöydän päällä olevalla Maija Isolan Dombra-liinalla. Toinen on sininen. Väri pääsee edukseen, jos valo tulee sen läpi. Siinä olen pitänyt hedelmiä. Toinen keltainen, pitkille kukille ja oksille sopiva maljakko. Ryhmää siivittää uusi Vila-hankinta Stockmannilta, kuin entisajan makeiskulho. Muoto miellyttää minua. Laitoin sinne tällä kertaa lahjapakettien koristenauhoja. Silkkinauhoja en todellakaan heitä menemään, ne kierrätetään perheenjäsenten ja ystävien lahjoihin.

Ja sitten, mitä luonnossa tapahtuukaan? Paljon! Esimerkiksi tuomet kukkivat. Niiden tuoksun voi tuntea kaikkialla, etenkin pyöräillessä. Kauniita kukkia, melkein kuin kirsikankukat Japanissa. Miksi emme juhlisi tuomien kukinta-aikaa? Tosin sisällä en niitä pysty pitämään. Sen verran voimakas niiden tuoksu on, mutta ihailla niitä voi ulkonakin. Hyvää keskiviikkoiltaa!

vähän ylellistä

Hei taas!

Tänään hyvästä juomasta. Mutta ei mistä tahansa juomasta vaan shampanjasta.

Sir Winston Churchill on todennut, että shampanjan täytyy olla kylmää, kuivaa ja ilmaista. Tämän luin tänään viimeisimmästä Feminasta 6/2010. Kuvassa oleva Veuve Clicquot on lahja takkeineen, nuttuineen päivineen. Siitä on nautittu hyvässä seurassa. Juoma oli kylmää ja kuivaakin! Solmio ja pitkä esiliina ovat myös lahjoja. Siis ilmaisia nämä rekvisiitatkin. Muuten, Veuve Clicquot'n rosé- shampanja se vasta kevyttä ja hyvää on! Olen muutaman kerran sitä maistanut.

Vähän juoman hinnasta. Pariisissa Marais'n nurkkakaupasta voi saada hyvää shampanjaa noin 16 eurolla. Suomessakin jo nykyään 20 eurolla. Hyvä niin.

No, sitten shampanjaa sorbetin maun vahvistajana. Champagne rosé. Mövenpick - the art of Swiss ice cream. Helmeilevän raikkaan Rosé Champagne sorbetin salaisuus on premier cru- laatuluokiteltu aito shampanja. Makunautinnon tädentäjänä Champagne- alueen rypäleistä puristettu Marc de Champagnen eau-de-vie tisleellä viimeistelty rypälehilloke. Joulusta saakka olen silloin tällöin ostanut vierailleni näitä Mövenpickin sorbettirasioita. Lähikaupastani! Sorbetti on ollut raikas jälkiruoka, josta olemme pitäneet.

Kuvassa myös kukka-aiheinen kesäkassi Bangkokista Thompsonilta. Lukijani, herätys - kukat ovat muotia tänä(kin) kesänä. Silkkileninkini muutaman vuoden takaa. Silkkihuivissa oleva sormus on hopeasepän liikkeestä Grazista. Hopeata kiven ympärillä ja muovia itse sormus! Ruinart- shampanjan olen saanut lahjana. Sen hinta Alkossa on 46.10 euroa.

Hyvä juoma tarvitsee hyvän seuran. Silloin se maistuu. Mahdollisesti ilmaisena, mutta eihän Winston Churchillin toteamus aina päde. Välillä tähän nautintoon täytyy itsekin satsata. Makoisia hetkiä hyvän juoman ja seuran siivittäminä!

Kärsämäen paanukirkko

Helteisen päivän iltaa lukijoilleni,

eilen kävin tyttäreni kanssa Kärsämäen paanukirkossa, joka on ainutlaatuinen vanhan ajan puurakentamisen taidonnäyte. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 2004. Itselleni käynti oli kolmas kerta. Rakennus koostuu hirsisestä sydämestä ja sitä ympäröivästä paanutakista. Oulun yliopiston arkkitehtiopiskelija Anssi Lassila voitti suunnittelukilpailun Kantaatti-nimisellä ehdotuksellaan. Idean nimeen hän oli saanut Bachin musiikista. Sama arkkitehti on myös suunnitellut Klaukkalan ja Kuokkalan (Jyväskylässä) kirkot. Paanukirkko on tehty vanhoja 1700-luvun puurakentamisen työmenetelmiä ja -työtapoja käyttäen. Yhteistyössä oli mukana Oulun yliopisto ja yhdeksän alueen ammattikoulua. Kirkko pystytettiin pitkälti talkoovoimin. Kirkon rakentamisessa oli tarkoitus siirtää tietotaitoa tuleville sukupolville.

Paanukirkon sijainti on mahtava, Pyhäjoen mutkassa, Kattilakosken partaalla, lähellä vanhan kirkon paikkaa.

Paanukirkkoon kuljetaan portin alitse. Kirkon ulkopuoli, takki, oli juuri tervattu. Hieno keväinen tuoksu levisi siitä. Kirkkosali on keskeltä 18 1/2 metriä korkea, ja valo tulee ylhäältä. Lisävaloa tuli kirkkosaliin, kun oppaamme avasi paanutakin 10 valoluukkua, jotka avautuvat länteen, Pyhäjoelle. Mikä maisema! Kirkon penkkejä verhoaa australialaisen lampaan nahkat. Kolehtihaavit ovat tuohta. Kauniit pellavaiset kirkkotekstiilit taas professori Annikki Prihan suunnittelemat. Talkooväki oli käsitellyt pellavat vanhojen perinteiden mukaisesti. Kirkko on käytössä kesällä. Kesähääpari oli juuri käynyt tutustumassa kirkkoon. Paanukirkko on todella näkemisen arvoinen, puurakentamisen helmi!

Madame de Pompadour

Hei,

nyt kiinnostavasta lukukokemuksestani. Tällä kertaa se on Herman Lindqvistin Madame de Pompadour Äly, kauneus, valta. Päivi Kivelä on sen suomentanut. Kirja kertoo Ludvig XV:sta rakastajattaresta, jolla historioitsija Danielle Gallet-Guernen mukaan oli suurempi vaikutus Ranskan kulttuuriin kuin kenelläkään muulla naisella Medici- sukuisten kuningattarien Katariinan ja Marian jälkeen. Kirjaa lukiessani seuraan Pariisin karttaa, miten katujen nimet ovat muuttuneet sitten Ludvig XV:n aikojen.

Madame oli erityisesti kulttuurimesenaatti. Hän tuki esimerkiksi Voltairea ja Diderot'ta, joka kirjoitti Ensyklopediaan (tietosanakirjaan) yli 5000 artikkelia. Taiteilija Boucher'n maalauksessa (alla) tulee esiin Madame de Pompadourin tärkeimmät kiinnostuksen kohteet: taide, musiikki, kirjallisuus ja luonnontieteet. Maalaus on Louvressa. Kummastakin kuvasta huokuu hänen halunsa esiintyä kauniina naisena, jolla on hyvä maku, sivistystä ja kulttuuriharrastuksia. Ylempänä olevassa, La Tourin maalaamassa muotokuvassa, joka myös on Louvressa, silkkileningin helman alta pilkistävissä kengissä on pompadourkorko!

Madame de Pompadour pelasti monia joutumasta Bastiljiin ja auttoi toisia Ranskan Akatemian jäseniksi. Hän on jättänyt nimensä Ranskan historiaan, esimerkiksi Sotilasakatemia, Élysée- palatsi, Place de la Concorde ja Panthéon. Näihin paikkoihin hänen nimensä liittyy joko innoittajana, omistajana tai tilaajana.
Kirjassa Versailles'n, Fontainebleu'n, Blois'n, Chambord'n- linnat kytkeytyvät mielenkiintoisesti 1700-lukuun. Olen käynyt Versailles'ssa muutaman kerran, edellisen kerran sen kunnostamisen jälkeen 2000-luvulla. Peilisali suorastaan häkellytti loistollaan. Kuvassa oleva tyyny on linnan myymälästä. Joitakin vuosia sitten olin Loiren- laakson linnakierroksella, johon kuuluivat Amboise, italialaisin, vuonna 1515 rakennettu linna, Blois, Chambord, Frans I:n rakennuttama, Versailles'n jälkeen Ranskan toiseksi suurin linna ja erityisen kiinnostava Chenonceaun- linna, josta ulottuu silta Cher- joen yli. Oli hienoa kävellä joen toiselle puolelle ja ihailla linnaa sieltä. Ensimmäisen maailmansodan aikana sillalla oleva galleria toimi sotasairaalana. Jokainen linna oli omanlaisensa. Esimerkiksi Chenonceaun puutarhassa oli upea taidenäyttely, eläinaiheisia veistoksia.

Virtaus- eli flow-kokemukset

Huomenta lukijani,

tänään muutama sana virtaus- eli flow- ilmiöstä. Oletko koskaan kokenut sitä? No, ensiksikin, mistä siinä ilmiössä on kysymys? Mihaly Csikszentmihályi on käsitteen takana. Joudun aina tarkistamaan hänen nimensä oikeinkirjoituksen, se ei ole itselleni automatisoitunut vaikka olen omissa tukimuksissanikin häneen tukeutunut. "Onnellisuusprofessori", myös psykologian professori ja kirjailija Markku Ojanen puhuu "ajan riennosta". Kuulostaa kiinnostavalta. Hän puhuu autotelisesta persoonallisuudesta. Henkilö, jonka persoonallisuus on autotelinen, nauttii elämästä ja tekee asioita niiden itsensä takia. Autotelisyyteen vaikuttavat perityt ominaisuudet ja lisäksi tietyt ympäristöt suosivat sitä. Henkilö tarvitsee sopivia haasteita ja tukea niiden saavuttamiseen.

Oletko entisöidessäsi vanhaa huonekalua, kutoessasi, puutarhassa ahkeroidessasi tai valmistaessasi ruokaa uppoutunut tekemiseesi niin, että olet ollut yhtä tekemisesi kanssa? Onko silloin kaikki turha karsiutunut ympäriltäsi pois? Onko ajan riento unohtunut?

Huippuluovat yksilöt pääsevät huippusuorituksiin monta kertaa päivässä. Jokainen meistä voi saavuttaa virtaus- eli flow- kokemuksen. Se ei siis ole vain luovan työn tekijöiden itseoikeus. Suotuisassa ryhmässä työskentely, missä jokaisen yksilön panos on merkityksellinen, ruokkii tällaista kokemusta.

Iselleni esimerkiksi kirjoittaminen ja piirtäminen ovat tarjonneet flow- kokemuksia. Samoin maalla luonnossa oleminen, taidenäyttelyt, kiinnostava elokuva, kaikki ne voivat parhaimmillaan saada ajan ja paikan unohtumaan. Oletko muuten tuntenut, että jossain tilassa tai esimerkiksi vanhassa rakennuksessa on oma henki, "paikan henki"? Siellä on hyvä olla. Siellä saattaa syntyä hyviä, luovia ratkaisuja.

Tänään on julkaistu kirja Luova tila (MTV3, 11.05.2010). Miten julkisia tiloja kehitettäisiin niin, että ihmiset viihtyisivät niissä? Työpaikat ja niiden viihtyvyys ovat oma lukunsa.

mansikkapaikka

Vielä kesäpaikastani. Kattohuone, mikä voisi olla minun mansikkapaikkani, jos sisätilat lasketaan. Olen joskus vienyt sinne läppärini. Kirjoittanut juttujani ja samalla ihaillut joka kerta eri lailla väreilevää järven pintaa. Joskus taas myrskyn aikaan veden pinta on tuntunut uhkaavalta. Huone on niin korkealla, että kuvittelen olevani meren rannalla, vaikkapa Ruotsin laivalla! Mansikkapaikkani on korkean,vinosti nousevan kattopalkin alla. Sen suurin ikkuna on kolmion muotoinen. Koivun ja haavan latvaoksat tuntuvat tunkevan sisään. Valkoisten verhojen yläosa on Laura Peterzensin suunnittelemaa kangasta. Peterzenshän on Kustavista. Olen käynyt hänen liikkeessään, kun olen ollut lomailemassa Taivassalossa ja Kustavissa. Verhojen alaosaksi ompelija yhdisti puuvillaa. Ikkunan edessä olevaan mäntytasoon sain idean Feminasta. Lähistöllä asuva puuseppä toteutti toiveeni. Hyttysverkon toin aikoinani lentokoneessa Helsingistä. Jostain Helsingin sisustusliikkeestä se lähti mukaan. Hyödyllinen! Se on taannut edes jonkinlaisen yöunen pahoina hyttyskesinä. Kumpaakin Velux-kattoikkunaa pukee vain lyhyt, valkoinen puuvilla"otsatukka". Ikkunoista on näkymä tähtitaivaalle. Toisesta näkyvät myös pihamäntyjen latvat ja uimarannassa oleva, ehkä jääkautinen kivenlohkare, jonka keskellä olevaa uurre näyttää naisen puvun decoltéelta. Kesällä vien syvennykseen albanialaisen ruukun, johon laitan kesäkukkia tai jotain muita koristeita.

Västäräkin pesä on aina ollut kattoparrun päällä. On ollut ihana seurata ainakin yhden västäräkkipariskunnan pesimistä kesäkotini katon alla. Nimittäin tämän aamun HS:n (10.5.2010) tietojen perusteella Suomessa pesii noin puoli miljoonaa västäräkkipariskuntaa.

saunataidetta

Hei taas!

Pieni tuokiokuva kesäpaikkani saunasta. Remontin jälkeen, kun kaikki suurin piirtein pantiin uusiksi, sauna tuoksuu hyvältä ja näyttää siistiltä. Ajan patina on tosin kadonnut. Mutta mitä on tullut tilalle? Lattialämmitys - luksusta - ja uudet lauteet. Mikä ihmeellisintä, katossa tuikkii 12 led-valoa kuin tähtitaivas. Tietysti tuike ei tähän aikaan vuodesta erotu, mutta syksyä kohti kylläkin. Blogini nimi kun on väripilkkuja ja vähän muutakin, pysytäänpä siis aiheessa. Väripilkut tähän saunaan tuovat taideteokset vast'ikään valkaistussa muurissa. Ne on eräs tuttavataiteilija tehnyt tilaustyönä. Sitten tuo metallinen, pyörivä "härveli" kiukaan päällä - se on löylyn tasaaja. Käytännöllinen, tehokas. Kehittäjä on sen keksinnön patentoinut.

Odotan, että järvivesi lämpenee. Kuivat koivuklapuset saunan uuniin, jossa muuten on läpinäkyvä ikkunalasi. Kiukaalle löylyveden sekaan jotain eteeristä öljyä ja tuore saunavasta. Ei hyvä saunajuomakaan ole pahitteeksi, ehkä kuivaakin kuivempaa siideriä. Ja sitten pulahduksia järveen. Ei muuta kuin järviveden lämpiämistä odotellessa.

Juhannus New Yorkissa

Vielä yksi muistelo tämän vuosikymmenen keskivaiheilta New Yorkista.


Kerroin aikaisemmassa blogissani (5.5.2010), että olen viettänyt yhden juhannuksen Nykissä. Tyttäreni ystävät olivat hänen syntymäpäivänään vieneet hänet Hotelli Marriottin pyörivään ravintolaan (New York Marquis) shamppanjalle ja mansikoille. Samanlainen toivomus oli ilmassa uudelleen! Toteutimme sen yhdessä. Kiiruhdimme juoksujalkaa ravintolaan, jotta ehtisimme sinne ennen auringonlaskua. Pöytävarauksen olimme tehneet ajoissa. Paikalle päästyämme pikahissi sujautti meidät muutamassa sekunnissa pyörivään ravintolaan, 48. kerrokseen. Mitkä näkymät ilta-auringon punertavissa väreissä! Oli kiinnostavaa seurata New Yorkin maamerkkejä lautasliinassa olevan kartan avulla. Ahaa, Hudson joki tuolla, Empire State Building nyt kohdalla, sitten Chrysler Building, jne. Ravintola on 45. ja 46. katujen kulmauksessa, aivan Times Squaren sydämessä. Suosittelen. - Joitakin juhannustervehdyksiä tuli lähetetyksi ystäville.

lähiluonto arjen ilona ja voimana

Luonto on luovista luovin

Näin kirjoitti toimittaja Marko Leppänen artikkelissaan tämän aamun Helsingin Sanomissa. Artikkeli oli valokuvaaja, toimittaja, kuvataiteilija ja tietokirjailija Antti Kolista, joka on alunperin biologi koulutukseltaan. Viime vuonna häneltä on ilmestynyt kirja Kuvaa luovasti lähiluonnossa. Omien sanojensa mukaan kirjailija Koli haluaa kääntää huomion lähiluontoon ja muistuttaa, että se voi parantaa arkemme laatua. Hänen kuvausfilosofiaansa kuvaavat sattuma, avoimuus ja vapaa reagointi. Ei siis ole kyse etukäteen kotona suunnitellusta ideasta, joka käydään toteuttamassa kentällä. Hän puhuukin "taolaisesta kuvaamisesta" ja "teottomasta toiminnasta".

No, olen huomenna lähdössä kamerani kanssa maalle. En lainkaan kuvittele olevani edellä kuvatun ammattilaisen kaltainen. Ja toisin kuin Antti Koli, jolla ei ole omaa autoa, ajan kesäpaikkaani autolla. Menen katsomaan, miten kevät näkyy tutussa maisemassa, metsän reunassa, järven rannalla, puutarhassa. Joko ikiaikaiset narsissit ja uudemmat istutukset pilkistävät? Entä sinivuokot? Miten rhododenronit (alppiruusut) ja Huvitus- niminen omenapuu, jota yritimme suojata jäniksiltä, ovat selvinneet talvesta? Mitä uutta ja odottamatonta luonto tarjoaa?

Mikäs se tilanne sitten siellä maalla oli? Narsissit kyllä antavat vielä odottaa kukintaansa. Kylmät pohjoistuulet puhaltavat järveltä. Mutta alppiruusuissa oli valtavasti nuppuja. Niitä on puutarhassani noin kaksikymmentä. Viime kesänä ne kukkivat mahtavasti. Mitenkähän tänä kesänä käy? Loppukevään säistä kukinta on kiinni. Otin jo huput meksikolaisten ruukkujen päältä. Suojaan ne nimittäin talveksi muovihupuilla, jotka kiinnitän maalarinteipillä. Hyvin olivat talven yli suojanneet ruukkuja lumelta ja vedeltä. Jäätymisvaara olisi niille tuhoisa. Ruukut (ranskaksi pot au feu) ovat kuuluneet puutarhaani muutaman vuoden. Eteläafrikkalainen ystäväni, joka asuu nyt Australiassa, käyttää yläkuvissa näkyvää ruukkua puutarhassaan. Sinivuokot kukkivat, mutta sade laittoi ne suppuun. Vain jokunen kukka oli auki. Omenapuu oli säilynyt hyvin talven yli, kanaverkko ympärillään.

Kyllä se vaan se kesäpaikka tarjoaa kasvun ihmeitä vaikka kaunista ja kiinnostavaa lähiluontoa on toki runsaasti kaupunkikodinkin ympäristössä.

PS Kivitasku oli lähistön pöntössä, mutta kuvaa en saanut otetuksi. Keltanokkainen, mustaa ja valkoista.