kevyet vapun herkut

Hyvää vappua!

On tietysti vähän liian aikaista kirjoittaa vapusta, mutta jos pidän muutaman päivän tauon, niin nythän se on tehtävä. Otin joitakin kuvia kattauksesta. Tällä kertaa ei ole kyseessä mikään lounas eikä päivällinen. Vain pienet naposteltavat ja shamppanjaa. Naposteltavista perinteinen pehmeä tippaleipä. Niistä pehmeistä pidän. Ne eivät murene syliin. Niitä voi hyvinkin yhden syödä vapun kunniaksi. Sitten Silja Serenadilta Strawberry Flakes, pakastekuivattuja mansikkalastuja, ei rasvaa, ei lisättyä sokeria, ei väriaineita, eikä lisäaineita. No mitäs niissä on? Pakastekuivaamalla valmistettuja lastuja, 100 % mansikkaa. Mansikat jäädytetään ja kuivatetaan haihduttamalla kosteus alhaisessa lämpötilassa, minkä tuloksena maku ja tuoksu säilyvät ennallaan. Kokeilin niitä. Ne maistuivat aika kivoilta. Ostin niitä muutaman pussin. Mitä juomaan tulee , se on Pariisista tuomaani Ruinart'ia tai Silja Serenadilta ostamaani Pommery'tä. Tarjotin muuten on Blåbar, Ikeasta, ihan raikas mielestäni! Kuvassa olevat vappuviuhkat ovat ikivanhat, vuosien takaa. Ne ovat nähneet aurinkoisia ja sateisia, jopa koleitakin vappuja. Kestäneet ovat!

Ja sitten mitä syödään vappuna? Tilasin vaihteeksi pöydän vappulounaalle. Tällä kertaa ikkunapaikan Ravintola Vesilinnaan. No, saadakseni ikkunapaikan jouduin aikaiseen kattaukseen. Ei haittaa. Ravintola on kaunis, avara ja valoisa. Sieltä on hyvät näkymät kaupungin yli. Tänä aamuna tosin tuli räntää. Eihän sitä tiedä, minkälaiset näkymät Vesilinnasta lauantaina on. Itse asiassa vappulounas ravintolassa tuntui jo aikansa eläneeltä idealta, mutta toisin kävi. Printtasin ruokalistan, ja houkuttelevalta se tuntuikin. Luotan paikkaan!

Vapun tekevät läheiset ja ystävät. Pidetään heistä kiinni! Lisäksi vähän kuplivaa vapun kunniaksi!

Stonehenge

Hei,

pari viikkoa sitten kävin Galleria Brondassa, Helsingissä, katsomassa Björn Weckströmin näyttelyn. Tällä kertaa ei ollutkaan esillä taiteilijan koruja vaan lasiveistoksia. Jotkut teokset olivat saaneet innoituksen Englannin kuuluisimmasta esihistoriallisesta monumentista, Stonehengestä. Paikka sijaitsee Wiltshiressä 13 km Salisburystä pohjoiseen. Stonehenge on luultavasti ollut aurinkokultin palvontapaikka, ehkä myös aurinko- ja kuuobservatorio. Se on ollut käytössä kivikaudella, pronssikaudella, ja se on ollut käytössä rautakaudelle saakka. Weckström oli saavuttanut Stonehengen idean taideteoksiinsa. Kuinkahan on ollut mahdollista saada paasien sisään tummat pylväät? Taiteilijan ja lasinpuhaltajien saumattomasta yhteistyöstä on kyse. Kuinka paljon sattumaakin on mukana, sattumaa siitä, minkälainen lopputulos on!

Olen käynyt kaun sitten Stonehengellä. Kyllä paikka jäi mieleeni. On se innoittanut muitakin taiteilijoita. Kuva ekumeenisesta kappelista, paadesta siellä, johon suunnittelija sai kertomansa mukaan idean samaisesta monumentista.

Madeleine Vionnet, Chanel ja Worth

Hei lukijani,

aina aika ajoin vilkaisen ruotsalaista naistenlehteä Feminaa. Se on ollut lempilehteni kauan. Ei turhan kiiltävä, maanläheinen. Tänään lueskelin toukokuun numeroa. Huomiotani kiinnitti heti artikkeli naisten pukujen vekeistä ja drapeerauksesta. Mikä tärkeintä, artikkelissa mainittiin ranskalaisen muotisuunnittelijan Madeleine Vionnet'n nimi. Satuin viime lokakuussa näkemään hänen suunnittelemiensa pukujen näyttelyn Les Arts Décoratifs- museossa Louvren kupeessa rue de Rivolilla. Madeleine Vionnet oli muodin puristi. Hän kehitti oman saumojenompelutekniikkansa. Pääsylipussa (alakuvassa) oleva puku on siitä oiva esimerkki. Yläkuvan iltapuku on vuodelta 1931. Se on tehty pitsistä ja musliinista.

Kuten muistamme, drapeeraus on vanha juttu. Se on peräisin antiikin ajoilta. 1600-luvulla ompelutekniikka kehittyi ja vekit kiinnitettiin saumoilla. Ensimmäisen maailmasodan jälkeen Vionnet'n drapeeraustekniikasta tuli melkein legenda. Hänen suunnittelemansa vaatteet myötäilivät naisvartaloa ja sen liikkeitä sellaisella tavalla, joka lumosi muodin luojia ympäri maailmaa. Hän jäi kuitenkin toisen vahvan muodin suunnannäyttäjän, Coco Chanellin, varjoon.

Tähän väliin vähän Cocosta. Silja Serenadilta hankin mielestäni sähäkän Chanellin huulipunan Coco Rouge, numero 19. Aika kaunis näin keväällä. Sitten pieni episodi. Sunnuntaina kävin Ateneumissa katsomassa L. Onerva-näyttelyn. Yhdessä huoneessa oli joitakin huikeita Hélène Schjerfbeckin maalauksia, esimerkiksi Perhekoru, jossa kaksi nuorta naista katselevat rintakorua. Naisten huulilla ja perhekorussa on kuin juuri Coco Rouge numero 19 punaa. Parissa muussakin taulussa oli samaa hienoa punaista. Energisoivaa katsoa, ja vielä huipputaiteilijan paletista. En ollut nähnyt näitä schjerfbeckkejä aikaisemmin. Viipyilin niiden ääressä. Imin taiteilijan luomia tunnelmia itseeni.

Toiseksi alimmaisena oleva kuva on maailman ensimmäisen tunnetun pukusuunnittelijan, Worthin, ateljeesta. Myönnän tosin, että olen vain muodin katselija ja kuluttaja, en tutkija. Siis, lukijani, varovaisuutta tulkintojeni suhteen! Kuvan kääntöpuolella lukee Le drapage du corsage chez Worth, 1907 (Draping bodices at Worth, 1907). Eikös tämänpäivän muoti seuraile vahvasti samoja jälkiä? Suunnittelijat ammentavat ideansa vanhojen mestareiden luomuksista. Tai hyödyntävät omia, talon aikaisempien suunnittelijoiden ideoita, kuten Bruno Frissoni Roger Vivierillä. Hänen työhuoneensa tulvi R.V.:n vanhoja malleja hyllyillä, pöydillä... Ne antavat suunnittelijalle perspektiiviä. On mihin tarttua.

kasvit

Huomenta! Kaunista päivää odotellessa.

Olin lauantaina muutaman tunnin Tukholmassa. Kiertelin Östermalmstorgetilla, taidenäyttelyissä, Gunilla Ponténin putiikissa, join capuccinon NK:ssa (Nordiska Kompaniet). Aurinko paistoi, kadut näyttivät siisteiltä. Puistot viheriöivät, orastavaa kevätkukkien loistoa näkyi jo. Kävelin keskustasta Silja Serenadin terminaaliin. Vähin mitä satoin tehdä kuntoni suhteen!

Pääteemana tänään kasvit, jotka olen saanut lahjaksi. Ensin pasuunakukka. Muutama vuosi sitten sain pienen pasuunakukan ystävältä. Se on kukkinut pari kertaa. Ne viisi kuusi kukkaa ovat olleet odotettuja, ja ne ovat todella palkinneet kasvattajansa. Ei niitä montaa tarvitakaan, kun kasvi erottuu näyttävyydellään. No, onhan tässä tietysti eroa kukinnakin suhteen emokasvin kanssa. Nimittäin se pasuunakukka, josta poikasen sain, avasi emäntänsä laskujen mukaan toista sataa kukkaa. Näin sen kukassa viime kesänä, ja uskomaton näkyhän se oli. Ulkona tallin kuistin alla. Ehkä kasvupaikka ja -ympäristö kertovat jo jotain kukinnasta. Tietysti myös taitavasta viherpeukalosta, jonka hoidossa kasvi on. Kiitos lahjasta! Talven aikana pasuunakukka tarvitsee säännöllistä kastelua, muuten se pudottaa lehtensä. Siis talvehtiminen on myös avainkysymys kasvattajalleen.

Olen nähnyt pasuunakukkia täydessä loistossa Riiassa, ravintolan kuistin vieressä, eräänlaisena asiakkaan yksityisyyden suojana. Ja vielä mahtavampana Mallorcalla, kun menin pienellä erikoisjunalla meren rannalle, Sólleriin. Pääteasemalla pasuunakukat olivat täydessä loistossa, isoja kuin puut. Ehkä lajikin oli eri.

Sitten vähän pienestä nukkumatista. En ole sitä ennen kokeillut. Nyt on muutama taimi ruukussa. Entinen orkidearuukku, jossa nukkumattien kaverina on punasipuli. Nukkumatista tulee ensin mieleen Pikkukakkonen. No, kasvi sulkee lehtensä illalla. Lehdet ovat apilanlehtien näköisiä ja kauniinvärisiä. Suihkuttelen taimia jatkuvasti. Katsotaan, mitä niistä tulee! Ja miltä täysikasvuinen nukkumatti näyttää? No, eipähätää. Taimien antaja lähetti pari kuvaa. Yllä päivään herännyt nukkumatti, alempana, vihreässä ruukussa, uniin ja unelmiin vaipunut kasvi. Kiitos lähettäjälle! Seuraan omieni varttumista.

Tutankhamon

Huomenta!

Tämän aamun uutisista kuulin, että Tutankhamonin näyttely avataan New Yorkissa. Tutankhamon oli Egyptin farao, joka hallitsi 1358 - 1350 eKr. Vuonna 1922 englantilaiset Carter ja Carnarvon löysivät hänen hautansa Kuninkaiden laaksosta, Egyptistä. Haudasta löytyi ainutlaatuisia aarteita. Näin Tutankhamonin ja häneen liittyviä kallisarvoisia esineitä ensimmäisen kerran Kairon Egyptiläisessä museossa. Näyttely oli todella vaikuttava.

Tästä Kairon museosta tulee mieleeni eräs ostos. Museon kaupasta - nehän ovat yleensä hyvin kiinnostavia esimerkiksi kirjatarjontansa vuoksi - ostin ruskean, puuvillaisen kaftaanin, jota käytin kotioloissa paljon. Sanotaan, että egyptiläinen puuvilla on maailman parasta. Näin luin vasta äskettäin ostamastani Ranskan Akatemian jäsenen, Erik Orsennan, kirjoittamasta kirjasta Voyage aux pays du coton (Matka puuvillan maihin). Kaftaani oli käytössäni kauan. Se oli tervetullut naamiasasukin sitä tarvittaessa.

Takaisin Tutankhamoniin. Satuin olemaan Lontoossa, kun Tutankhamonin näyttely oli esillä British Museumissa. Aarteet tuotiin näyttelyyn ennennäkemättömässä turvasaattuessa. Jonotin näyttelyyn noin kolme tuntia. Mutta paikka pysyi köysin paalutetussa jonossa, kun pistäydyin hankkimassa suuhunpantavaa lähistön kaupasta tai muuten virkistäytymässä. Jonotuskulttuuri, vaikkakin tässä jonossa tietysti oli itseni lisäksi lähinnä ulkomaalaisia turisteja, on ihailtavaa Englannissa. Ei tönimistä vaan jokaisella oma paikka ja tila. Näin ainakin silloin, kun tähän näyttelyyn jonottelin.

Sisälle päästyämme jonon olikin liikuttava tasaista tahtia, siitä huolehtivat järjestyksen pitäjät, sillä katsojia riitti ja näyttelyesineiden turvallisuus oli taattava. Samanlainen kohtelu oli, kun aikoinaan pitkän jonottamisen jälkeen pääsin Kruununjalokiviä katsomaan Towerissa. Mitä egyptiläisiin esineisiin tulee, British Museumin egyptiläinen osasto on kiinnostava, samoin kuin vastaava osasto Pariisin Louvressa.

On hienoa, että maailmaperintöaarteita liikutellaan ihmisten nähtäväksi eri puolille maailmaa.

kristallista

Lukijani, kristallista koruissa, kruunuissa ja lampeteissa tällä kertaa.
Kauniit korut kuten vaatteetkin ovat aina kiinnostaneet minua. Tähän juttuuni sain idean toukokuun Gloriasta. Siinä oli kuva Pradan 'tyrmäävästä' - kuten päätoimittaja Sami Sykkö korua kuvaili - kristallisesta kaulakorusta. Katso viereistä kuvaa. Selailtuani lehden kaivoin välittömästi korurasiastani Swarovskin kristalliset koruni. Olen ostanut niitä vuosien mittaan ulkomaanmatkoiltani, lähinnä lentokentiltä. Hiuskammat ovat Via Corson ja Via Condottin kulmassa olevasta liikkeestä Roomasta. Korvakorut viimeisimpinä hankintoina Pariisista. Sain ne lahjaksi. Huikeimpana Swarovskin korunani, mitä tulee sen muotoon ja väreihin, pidän merihevosta. Sininen kalaparvikin on mieluisa, varsinkin kun sininen kausi on menossa. Vasemmalla olevaa riipusta olen käyttänyt paljon. Pidän Swarovskia vahvana brändinä. He haistavat trendit ja työn jälki on taidokasta. Heidän korunsa erottuvat massasta.

Sitten kritallikruunuista. Muistan kuvat Armi Ratian ajoista Bökarsissa, kristallikruunut kuistilla. Olen hurahtanut kristallikruunuihin, vaikka muuten sisustus onkin vahvasti Artek-henkistä ja totta puhuen vähän sekalaista tyyliltään. Haluan rikkoa rajoja. Vanha ja uusi tuntuvat täydentävän toisiaan. Juhlapyhiksi puhdistan Turun kristallin valmistamat kristallit yksitellen kruunuista ja lampeteista. Sisässäni asuva romantikko saa voimaa kristallin kiillosta ja välkkeestä. No, kristallilasit ovat oma juttunsa. Lasi materiaalina jo itsessään, puhumattakaan kristallista, on kirkasta ja kaunista. Se heijastaa, luo tunnelmaa, antaa tilantuntua. Kirpputorilla Delftissä, Hollannissa, jäi ostamatta Muranon vanhat vihreät kristalliset kynttilänjalat, joita kävin muutaman kerran ihastelemassa. Matkoillani katseeni kiinnittyy helposti lasiin ja erityisesti kristalliesineisiin. Kuvassa Brysselin kirpputorilta ostamani vihreät kristallilasit. Olivat maassa ns. itämaisella, kuluneella matolla. Vesisateessa bongasin puoli tusinaa niitä mukaani.

rauhoittava maisema

Kevään kukista ja lomamatkani maisemista!

Muutama tuokiokuva Pyreneitten läheltä, Ranskan puolelta. Kävelyt näissä maisemissa ovat terapeuttisia. Ilma on ihanaa hengittää. Maisema rauhoittaa. Ei kiirettä eikä melua. Hevosia melkein jokaisella tilalla, kanoja, koiria ilmoittamassa vierailijoista. Voi niitä mutkia ja rotkoja, jotka tuntee, kun autolla ajaa. En oikein pysty täysin rauhoittumaan ennen kuin olen laaksossa. Päässäni vähän hurisee korkealla. Nautin kuitenkin näkemästäni.

Villit esikot ja jouluruusut kukassa maaliskuun puolella.

kakkukuvut

Hei taas pitkästä aikaa!

Vinirypäleet uuden uutukaisen kuvun alla. Olin pitkän aikaa etsinyt vanhaan Pentikin vatiin ympärysmitaltaan sopivaa kupua. Ja nyt se löytyi. Kiirehdin laittamaan sinne siemenettömiä viinirypäleitä. Product of India. Pitkä on tuotteeella matka, mutta kauankos siihen menee, kun lentokoneet lentää. Toisin on tällä hetkellä. Isompi kakkuvati on noin kahdenkymmenenviiden vuoden takaa. Ehjänä on pysynyt melko reippaan tiskaajan taloudessa. Siihen hankin kuvun pari vuotta sitten. Se aaltoilee mielestäni kauniisti. Pitkästä aikaa ostin vesimelonin puolikkaan ja laitoin sen tämän kuvun alle. Meloni osoittautui mehukkaaksi! Tosin rypäleet ja melonin viipaleet on syötävä nopeasti, eivät ne viihdy kauan kupujen alla. Pienimmän vadin olen ostanut tuttavani lahjatavaraliikkeestä Debrechenistä, Unkarista, 1990-luvulla. Siinä on Ranskasta saamani viinirypäleterttu, jota useimmiten pidän kuohuviini- tai shamppanjalasien kanssa tarjottimella muistuttamassa viinin alkuperästä.
Vadeilla on nyt poikkeuksellisesti hedelmiä. Se johtuu siitä, että kakkuja ja muita leivonnaisia ei pääsiäisen jälkeen ole taloudessani ollut tarjolla. Ankeat ajat niiden suhteen. Odotellaan vappua ja tippaleipiä!

pyöräily

Hei lukijani!

Mistä tänään? Lyhykäisesti pyöräilystä. Polkupyöräni on ajokunnossa. Naapuri pumppasi renkaisiin isolla, tehokkaanoloisella pumpulla ilmaa. Onpa ollut hyvä ajella. Kypärä päähän ja asioiden hoitamiseen fillarilla. Ei kulu euroja parkkimaksuihin. Eikä tule parkkisakkoakaan. Sain nimittäin helmikuussa elämäni ensimmäisen parkkisakon. Aluksi harmitti paljon, sillä olinhan vain pujahtanut jättämään sushitilaukseni vierailleni. Mittari oli kadulla vähän kauempana. Mukavuuttani ajattelin vain pistäytyä nopeasti hoitamassa asiani. Se kyllä onnistui, mutta 40 euroa siitä pujahtamisesta koitui maksettavakseni. Olen aina ajatellut, että on aivan tarpeetonta ja hölmöä joutua maksamaan parkkeeraussakkoa, siis rahan tuhlausta. Mutta niin vain kävi minullekin. Eivät selitykseni auttaneet. Mitä opin? Kolikot mukaan ja aimo annos tarkkuutta sen kellonkin suhteen. Tai sitten nyt, kun kesä näyttää tulevan, pyörällä matkaan.

Kuvassa oleva upouusi, makeanpunainen kypärä on äitienpäivälahjani. Huomaa otsalla oleva "visiiri". Halkaiseekohan se tuulta vai taittaako se räntä- tai sadekuuron, joita on ollut nyt toukokuussa riittämiin? Kypärä tuntuu hyvltä päässä. Tunnen kantavani vastuun itsestäni pyöräilijänä ainakin näiltä osin. Nyt on paljon keskusteltu siitä, missä pyöräilijän tulee ajaa ja missä taas ei. Yritän noudattaa ajo-ohjeitakin! Kyllä kunto pysyy yllä, kun muutamat lenkit päivässä heittää pyörällä. Jaksan jo polkea tietyt mäet nousemtta pyörältä. Hurraa!

kylpylät...

Huomenta lukijani!

Tänään näin aamu-uutisissa kuvia Budapestin vanhasta ja kuuluisasta kylpylästä. Ihmiset uivat ulkoilmassa, juttelevat, pelaavat shakkia uima-altaan reunalla... Siitä tulikin mieleen oma, parin viikon takainen kokemukseni kylpylässä Etelä-Ranskassa. Porealtaat olivat kylpylän katolla. Oli rentouttavaa viipyillä poreissa ja katsella taivasta ja ympärillä olevaa metsikköä. Myös kylpylän katolla saattoi lepäillä matalassa vedessä. Katon läpi näkyivät alhaalla kylpylän suuressa altaassa uivat vierailijat. Samoin alhaalta, varsinaisesta isosta uima-altaasta saatoit nähdä katolla (puolen metrin syvyisessä vedessä) leijailevat ihmishahmot. Kiinnostavana kokemuksena oli aquamusique - vesimusiikkiallas, jossa, kun painoit pääsi korvia myöten veteen, saatoit kuulla jazzia. Vietin siellä hyvän tovin. Hammam - sekin oli röörejä aukaisevaa ja minttutee maistui saunan jälkeen. Ajoimme ystäväni kotiin vuorille illalliselle tähtitaivaan tuikkeessa kuin uusina ihmisinä. Terapiaa parhaimmillaan!

Kerran Baden-Badenissa (antiikin Aquae Aureliae) Schwarzwaldin juurella parkkeerasin autoni sattumalta pelikasinon alle. Kasinon vieressä on kuuluisa kylpylä, jossa join tervehdyttävää vettä. Luin jostain, että Baden-Badenin kylpylöissä on noin 20 radioaktiivista suolapitoista kuumaa lähdettä. Kasino oli rakennuksena kiinnostava. Muistan hämärästi nähneeni elokuvan, jossa oli ainakin Vanessa Redgrave, miespääsosan esittäjän nimeä en muista. Päähenkilöt ovat hississä juhlaeleganssissaan, kun mies kysyy 'Missä olemme tavanneet?' Nainen vastaa: 'Baden-Badenissa.' Romanttinen elokuva ja juuri tämän aamun teemaan sopiva kohtaus ovat jääneet mieleeni.

Pariisissa kokeilin jadekivihoitoa (tera-chi) Clichy'ssä. Siinä levätäään sängyssä selällään. Jadekivet hierovat ja myllertävät jaloista hartioihin aaltomaisin liikkein 45 minuutin ajan. Tunsin kuinka hartioiden kohdalla rintakehäni avautui. Vaikka rentouttava musiikki säesti hoitoa, en kuitenkaan vaipunut uneen asti. Ehkä analysoin kivien liikkeitä liian tarkkana! Mutta hoidosta oli hyvä lähteä vielä iltakierrokselle Pariisin kaduille.

Vielä pari omaa kokemusta kylpylöistä. Lukijani, nyt mennään kauas historiassa, ensin Bathiin, Englantiin. Olin kerran kuukauden draamakurssilla Bristolissa, josta oli lyhyt matka Bathiin. Kiertelin ikivanhaa kylpylää koululaisryhmien seassa. Kiinnostuin paikan historiasta. Istuin iltapäivällä kylpylän salissa, missä pianisti soitti taustamusiikkia. Söin kevyen lounaan ja join hyvää valkoviiniä. Kirjoittelin muistiinpanojani. Mietin Jane Austenia, joka on kuvannut kyseistä paikkaa romaanissaan. Yritin päästä hänen innoittamanaan kylpylän tunnelmaan. No, entäpä Caracallan kylpylät Roomassa? Kyllä parin tunnin tunnelmointi siellä on toden totta jäänyt mieleeni. Oli myös aikanaan mahtavaa nähdä loistava kolmen tenorin konsertti taltioituna juuri näiltä raunioilta.

afrikkalaiset nuket

Hei lukijani!

Tänään muutama sana Afrikan safarilta hankkimistani nukeista. 2000-luvun alussa olin viikon ajan Serengetissä. Muuten, sitä olen hiukan sivunnut jossain aikaisemmassa blogissani. Yhdeltä taukopaikalta, sieltä keskeltä ei mitään, ehdin ostaa kaksi nukkea. Vanhojen tavaroiden liike sattui kohdalle. Turistit liikkuvat samoja reittejä Landrover-jeepeissä! Nuket ovat omaleimaisia: kummallakin omat ilmeet. Ja vartalot: toinen hoikka, toinen vähän pulleampi. Kummallakin yllään lannevaatteet. Olen puhdistanut ostokseni huolellisesti kotiin tultuani. Kuinkahan moni lapsi niillä on leikkinyt? Ja kuka ne on valmistanut?

Mökillä ne ovat takan reunalla mustalla kaakelilla, sulassa sovussa Teemu Luodon pienen maljakon kanssa. Taiteilija Teemu Luoto taas on käynyt tutuksi Kuhmalahden taidepappilan pitäjänä. Hänen taidepappilansa on ollut yksi kesäkohteistani matkalla Tampereelle. Olen sieltä hankkinut muutaman suuremmankin maljakon ja jonkun eläinhahmon ystäväni syntymäpäivälahjaksi.

Mielestäni nuket sopivat hyvin mökin hirsiseiniin. Ne ovat kaukana kiiltävistä, pinnallisista ja kertakäyttöisistä leluista, joita kaupat ovat pullollaan.

2. pääsiäsipäivän tervehdys

Hyvää toista pääsiäispäivän aamua, lukijani! Aloitin päiväni valmistamalla Kieku, omegaOptima, vapaiden kanojen munista currymunia (curried eggs). Vanha bravuurini. Keitin munia 10 minuuttia, jäähdytin ja kuorin. Halkaisin kahtia, otin keltuaisen pois. Sekoitin keltuaiset, currya maun mukaan ja kevytmajoneesia. Täytin munanpuolikkaat keltuais-currytahnalla. Vähän vaikkapa mintunlehtiä koristeeksi. Jotain punaista esimerkiksi paparikajauhetta pintaan. Kaunis esillepano!

Sitten kanoista. Minulla on lapsuudenmuistoja kanoista, sillä isoäitini piti voimiensa päivinä isoa kanalaa. Kyllä lapsuudessa leghornit - valkoinen kanarotu - kävivät tutuiksi. Kasvoin kananmunien ympäröimänä, tosin vain lomien aikaaan, sillä kaikki kesät vietin mummolassa. Jouduimme veljeni kanssa niitä puhdistamaan myyntiä varten. Santapaperia kului. Ei siellä säästelty kananmunia ruoan valmistuksessa eikä leivonnassa. Hulvattomasti niitä kului. Tietysti kotikäytössä olivat vähän pinnasta vioittuneet munat. Mikä tärkeintä, mummoni kanoilla oli tilaa kanalassa ja suuri piha käyskennellä ja kupsuttaa. Sitä paitsi isosäni oli mylläri, joten jyviäkin riitti.
No, tänään kotiovelleni ilmestyi Esmeraldan vähän rusehtava muna. Luomua. Esmeralda, mikä sadunhohtoinen nimi, maatiaiskana, kiinnostava nilkkoihin asti ulottuva höyhenpeite kuin pussihousut, totesin.

Entäpä helmikanat? Kauniita pilkullisia olentoja. Näin niitä Serengetin safarilla. Ihastuin niihin. Siellä seeprojen jaloissa käyskentelivät, parvina. Oiva Toikankin valikoimasta löytyy helmikana.

Kodissani on strutsinmuna (vasemmalla oleva kuva), jonka etelä-afrikkalainen ystäväni on tuonut Kapkaupungista. Olemme siitä yhdessä valmistaneet munakkaan. Nyt se kuuluu sisutukseeni alabasterijalustalla.

Sitten pieni kuriositeetti. Oeufs en cocotte! Valmistan niitä kuvassa näkyvissä kukin koristelluissa posliinisissa kipoissa, jotka sain Englannista lahjana. Kipot ovat kuninkaallista Worcester-posliinia - uunista pöytään kestävää laatua. Ja miten valmistan kananmunat? Kierrän metallisen kannen auki, rikon raa'an kananmunan kippoon, kierrän metalliset kannet kiinni ja laitan kipot kiehuvaan veteen. Pidän niitä vedessä noin viisitoista minuuttia. Samaan aikaan pilkon jotain hyvää kinkkua pieniksi kuutioiksi. Joskus käristän Amerikan pekonia. Ja sitten kinkkukuutiot sekaan. Vähän pippuria lisäksi. Tällä tavoin voi muunnella aamiaisteemaa.

Pääsiäisorkidea

Hyvää pääsiäistä lukijani!

Pääsiäiskukkana lahjaksi saamani orkidea. Huikeankokoinen ja -värinen. Mikä taideteos! Ja mistähän kaukaa se on tänne lentänyt? Thaimaasta, Hollannista ... ? Ei se vielä mitään - muutama tumma ruusukin seurana. Ja mikä vihreä 'kaulus' kimpulla on! Maljakkona tällä kertaa Riihimäen kolmenlitran lasipurkki. Kirpputorilöytö. Vihertävä väri kiinnosti!

Alakuvassa pöydällä on pariisilaisen ystäväni antama Lorrainen muna ja tämän pääsiäisen lahja, Valrhonan muovinen, kauniin nauhoin koristettu munakotelo pikkuisille tummille ja vaaleille suklaamunille. Valrhonan liike on Helsingissä Kämpin Galleriassa. Jouluksi hankin sieltä muutaman tryffelin. Lahjapakkaukset ovat taidokkaita ja suklaa hyvää.

Yläkuvasta vielä sen verran, että orkidean vieressä lattialla sattuu olemaan Hackmanin kerroskattila. Arkinen käyttöesine tietysti. Hackman liittyy erityisesti lapsuuteeni, sillä sen vietin Hackmanin tehtaan varjossa. Pulkkamäetkin saatettiin joskus laskea tehtaan tuottamilla pesuvadeilla. Ne kyllä kestivät pieniä kolhuja.

Pääsiäsimunanäyttelystä on uutisoitu televisiossa ja päivälehdissä. Se oli minullakin tämän päivän ohjelmassa vieraitteni kanssa. Ehätin jo ostamaan piispa Arsenin juuri ilmestyneen kirjankin Pääsiäismuna. Ylösnousemuksen symboli. Kirjoittajan signeeraamana Siunaten Piispa Arseni. Kiitos!

Muistan vuosia sitten nähneeni Buckinghamin palatsiin kuuluvassa Queen's Galleryssä Fabergén näyttelyn. Sielläkin oli pääsiäismunia esillä ja todella hienoin ja kallisarvoisin jalokivin koristeltuina.

Ja sitten pääsiäisen kattaus. Orkidea keskellä. Tulppaanit pöydän nurkassa. Karitsan paisti tällä kertaa Ruoka Pirkka- lehden ohjeita soveltaen. Todella hyvää, yrtti-valkosipuliöljykuorrutus, tummaa kahvia, paljon timjamia. Valkosipuliperunat tietysti lisukkeena. Dolcena Koti ja Keittiö- lehdestä nappaamani ohje rahka-juustomaljoista. Ruokajuomana McWilliam'sin Hanwood Estate (South Eastern Australia) Shiraz. Erittäin hyvää ja pehmeää. Sainkohan vinkin Helsingin Sanomista.